Tuhannen ja yhden yön tarinoita

Pitkästä aikaa olen löytänyt lautapelien maailmasta itselleni uuden suosikin. Pidettiin eilen kavereiden kanssa lautapeli-iltaa ja kohdalle sattui uusi tuttavuus Tales of the Arabian Nights. Kyseinen lautapeli herätti mielenkiinnon jo nimellään, sillä tuhannen ja yhden yön tarinat ovat olleet tuttuja jo lapsena. Lisäksi peli on genreltään fantasia- ja seikkailupeli mikä selittää ainakin oman koukutukseni siihen. Mikäs minuun nyt paremmnin iskisi kuin seikkailupeli, johon kuuluu paljon erilaisia mystisiä olentoja, velhoja sekä sulttaaneja. Nyt kuitenkin pidemmittä puheitta itse pelin esittelyyn.

Tales of Arabian Nights

Sinbad <3

Z-Man Games julkaisi lautapelin vuonna 2009, mutta se on itse asiassa uudelleen toteutus aikaisemmasta saman nimisestä lautapelistä, joka on julkaistu vuonna 1985. Tosin vilkaistuani vanhaa versiota olen kiitollinen tästä uudemmasta ja hienommasta versiosta. Peliä voi laudan ohjeiden mukaan pelata 2-6 henkilöä, mutta yleensä tällaiset pelit ovat parhaimmillaan kun pelataan maksimin mukaan eli tässä tapauksessa kuudella pelaajalla.

Peliä suositellaan yli 12-vuotiaille ja englannin osaaminen on välttämättömyys, koska suomenkielisenä kyseistä lautapeliä ei löydy. Peliaika on laudan mukaan n. 120 minuuttia, mutta kavereiden kanssa saatiin kulutettua siihen yli neljä tuntia. Aika paljon aikaa meni kuitenkin pelin opetteluun.

Sisältö

Peliin kuuluu pelilauta, Book of Tales (pelaamiseen kuuluvat tarinat), Reaction Matrix (matriisit, joista löytyy tarinoiden sivunumerot), 6 liikutettavaa hahmoa, 6 pelaaja-alustaa, 125+ korttia (encounter-, status-, quest- ja aarrekortit), 100+ pelimerkkiä (mm. kohtalo- ja tarinamerkit, hahmomerkit sekä erikoiskykymerkit), 3 noppaa sekä ohjekirja.

Pelaaminen lyhyesti

Pelin alussa jokainen pelaaja saa valita itselleen pelattavan hahmon seuraavista vaihtoehdoista: Ali Baba, Aladdin, Sinbad, Ma'aruf, Zumurrud tai Scheherazade. Tämän jälkeen jokainen ottaa itselleen yhden pelaaja-alustan sekä hahmonsa pelimerkin ja päättää haluaako olla mies vai nainen. Pelaajien pitää myös ottaa itselleen haluamansa määrä tarina- ja kohtalomerkkejä, joiden yhteispistemäärä täytyy olla 20 pistettä. Pelissä on myös erilaisia erikoiskykyjä, joista jokainen valitsee itselleen alussa kolme.

Pelissä tarkoituksena on kerätä tehtävistä ja tilanteista mahdollisimman paljon tarina- ja kohtalopisteitä. Näitä pisteitä täytyy kerätä yhtä paljon, kuin mitä pelaaja on alussa itselleen vastaavia pelimerkkejä hamstrannut. Pelin voittaa se, joka on ensimmäisenä kerännyt tarvitsemansa pisteet ja liikkunut takaisin kartalla olevaan alkupisteeseen. Pisteiden keräämistä ei ole kuitenkaan tehty helpoksi, sillä samalla kun pelaaja kohtaa matkallaan erilaisia tilanteita ja tehtäviä, hän voi saada erilaisia kirouksia ja siunauksia päälleen tai joutua vaikka vankilaan. Tämäkin tosin riippuu paljon pelaajasta itsestään sekä hänen valitsemistaan toiminnoista, jotka ovat nähtävissä pelaaja-alustassa.

Pelaaja-alusta

Peliin kuuluu vielä kaikkea muutakin jännää, mutta jos alkaisin kaikkea tässä selittämään läpi, niin istuisin kirjoittamassa vielä huomennakin. Tässä on linkkiä kiinnotuneille Z-Man Games:n sivuille, jossa on pelintekijän kuvaus pelistä englanniksi. Hinta pyörii lähellä 60 euroa eli opiskelijabudjetilla sitä ei ihan hetken mielijohteesta tule ostettua. Voi olla, että itsekin joudun pari kuukautta keräämään rahaa ennen kuin uskallan sen mennä ostamaan, mutta toisaalta se on kyllä hintansa arvoinen hankinta.

Kesäfiiliksiä ja uhrilahjoja

Niin se vain on, että aurinkoinen sää ajaa tämänkin pelaajan ulkoilmaan ja rannalle. Tänään olisi ohjelmassa rantalenttistä, jäätelöä sekä huolien, murheitten ja koulujuttujen nakkaamista pääkopasta ulos. Toisaalta, nyt kun on vapaata, niin tekisi mieli kovasti aloittaa pelaamaan pleikkarilla pelejä, joita en ole vielä saanut pelattua loppuun asti, mutta ehkä jätän tällaiset ajatukset odottamaan niitä pilvisempiä päiviä.

Aloitin poikakaverini kanssa haasteenkin sopivasti kesän kunniaksi. Tarkoituksena olisi tehdä sadan päivän ajan punnerruksia niin paljon kuin itse jaksaa päivässä tehdä. Omalla kohdalla haaste meinasi kaatua jo eilen kun säikäytin vahingossa kaverin kissan, joka sitten tietenkin onnistui nirhaisemaan ranteeseeni astetta syvemmän kolon.. Haavasta tuli kaiken lisäksi verta kiitettävästi, mikä taas aiheutti kyseisessä tilanteessa panikointia kavereiden keskuudessa. 

Onni kuitenkin onnettomuudessa, sillä en onnistunut sotkemaan mitään vereen ja kaverilta löytyi tarvittavat desinfiointiaineet sekä laastarit. Haava saatiin siis saman tien hoidettua ja peitettyä. Myöhemmin tilanne tietenkin vain huvitti ja teorisoitiin, että kyseessähän oli vain uhrilahja Suomen jääkiekon maailmanmestaruuden edestä. Suomihan sattui sopivasti tunti tapahtuman jälkeen voittamaan Kanadan. Naureskeltiin vielä ajatukselle, että lauantaina kun on seuraava jääkiekkopeli, niin menen tarjoamaan kissalle toista rannetta, jotta Suomi voittaisi senkin. 

Minun kesään kuuluu siis yleensäkin paljon tapaturmia. Tämä tosin oli taas pitkästä aikaa hieman verisempi tapaturma, mutta jospa taas loppukesä kuluisi ihan pelkästään rantalenttiksestä saaduilla mustelmilla. Poikakaveri ei nimittäin oikein arvosta tätä minun tapaturma-alttiutta ja tämänkin haaverin sattuessa kävi ilmi, että poikakaveri ei kestä yhtään verta tai ällöttävämpiä haavoja ilman heikotusta ja pyörrytystä. *reps*

Tällaista kuitenkin minun alkukesääni ja toivottavasti teillä muilla kesä on alkanut verettömästi ja oikein aurinkoisesti. Ensi viikolla palaan jälleen luultavasti peliaiheisiin kirjoituksiin, mutta nyt on aika lähteä rannalle joten hyvät päivänjatkot kaikille!

Demonien metsästystä

Tarvitseeko ihminen huonoon päivään mitään muuta kuin demonien lahtausta, hämppyjen liiskausta ja yhden maailmaa tuhoavan pääpirun tappamista? No ehkä siihen voi lisätä vielä yhden kuolemanenkelin hävittämisen ja sitten tätä tyttöä taas hymyilyttää. Ensimmäisenä pelikatsaukseeni pääsee siis yksi suurimmista suosikeistani. Nimittäin Diablo III ja sen keväällä julkaistu lisäosa Reaper of Souls.

Tutustuminen Diablo-pelisarjaan tapahtui ollessani vielä ala-asteella ja pelatessani vanhemmilta salaa enoni pleikkarilla sarjan ensimmäistä osaa. Pelatessani niskavillat tuntuivat aina nousevan pystyyn ja ensimmäisen minipomon Butcher:n tultua jouduin aina pistämään pelin vähäksi aikaa paussille, jotta uskaltaisin jatkaa etenemistä. Pelisarjan myöhemmissä osissa en ole enää tuntenut vastaavaa kauhua, mutta silti myöhempienkin osien koukuttavuus on ollut vähintään samaa tasoa.

Diablo III

Diablo III on Blizzard Entertainment:n kehittämä hack and slash-tyyppinen toimintapeli, joka julkaistiin 15. toukokuuta 2012. Se poikkeaa aikaisemmista osista siten, että sen pelaamiseen on pakko olla nettiyhteys sekä tunnukset battle.net -sivustolle. Demonien hakkaukseenkin oli tullut sen verran uutta, että nyt pelaaja voi käyttää ympäristöä hyväksi esim. pudottamalla kattokruunun niskaan tai murtamalla seinän demonien päälle.

Peliin kuului aikaisemmin myös huutokauppa, jossa pelaajat pystyivät ostamaan tai myymään hahmojensa varusteita. Blizzard onneksi sulki kyseisen huutokaupan tänä keväänä ja hyvä niin. Mielestäni hahmojen varusteet pitää hommata omalla työllä ja hiellä eikä kuluttamalla pankkikorttia. Mitä haastetta pelissä on enää sen jälkeen kun hahmolle on ostettu parhaimmat varusteet mitä rahalla saa? Toki ymmärrän, että on kiva saada hienot varusteet hahmolle, mutta kyllä se vähän vie tunnelmaa itse pelistä.

Pelissä on mahdollista valita hahmo viidestä eri luokasta, jotka ovat Barbarian, Witch Doctor, Wizard, Monk ja Demon Hunter. Jokaisella luokalla on omat erikoiskykynsä sekä persoonalliset tarinansa ja hahmosta voi tehdä sekä miehen että naisen. Peruspelin mukana on kymmenen hahmopaikkaa, joihin hahmoja voi tehdä oman mielensä mukaan. Omat henkilökohtaiset suosikkini ovat Demon Hunter sekä Monk. Pelissä voi myös normaalin hahmon sijaan tehdä hardcore-hahmon, jonka erikoisuutena on sen realistisuus. Kuoleminen tarkoittaa todellakin lopullista kuolemista ja näin käydessä saa pelaaja sanoa hyvästit hahmolleen. Hahmoja voi kehittää pelissä 60 tasoiseksi asti.

Itse tarina sijoittuu 20 vuotta Diablo II:n tapahtumien jälkeen ja fanien iloksi pelin alussa jo pääsee kuulemaan vanhan tutun Deckard Cain:n legendaarisia lausahduksia, jotka ovat tuttuja jo pelisarjan enismmäisestä osasta. Tietenkään Diablo III ei olisi edeltäjiensä veroinen, jos lopussa ei pääsisi hakkaamaan itse pääpirua. Täytyy kuitenkin myöntää, että Diablon hakkaaminen 3:ssa ei tuota samanlaista tyydytystä kuin mitä aikaisemmissa osissa. Pääpomon vaikeustaso ei tunnu missään sen jälkeen, kun on matkalla kohdannut läjäpäin vihollislaumoja jotka jo pelkästään määrällään tuottavat enemmän ongelmia kuin yksi pieni Diablo. Normaalisti asia korjaantuisi nostamalla vaikeustasoa, mutta näyttää siltä, että se nostaa suurimmalta osalta vain pomotaisteluiden kestoa haastavuuden sijaan.

Reaper of Souls

Diablo III:n lisäosa Reaper of Souls julkaistiin 25. maaliskuuta 2014 ja voin sanoa, että sen saaminen ei ollut lähellekään tuskatonta. Kaikki viisaammat pelaajat tilasivat sen hyvissä ajoin ennakkoon ja täten saivat myös pelinsä hyvissä ajoin. Minä ja moni muukin tilasi pelin muutamaa päivää ennen julkaisua ja kaiken lisäksi virtuaalisena g2play -sivustolta. 

Pelin koodien lähettäminen alkoi 24. päivä ja olisihan se pitänyt arvata, että suuren tilausmäärän vuoksi jälleenmyyjillä ei riittänyt aikaa tai resursseja lähettää koodeja yhden päivän aikana kaikille. Tämähän tietenkin aiheutti tilaajien kesken paheksuntaa ja moni jopa ilmoitti peruvansa tilauksensa sen vuoksi kun ei peliä alkanut parin tunnin sisään kuulumaan. Myönnän, että itsekin tarkastin sähköpostiani tuona päivänä tunnin välein ja kun koodia ei kuulunutkaan oli epävarmuus hermoja riipivää. Koodi ilmestyi lopulta seuraavana aamuna, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Reaper of Souls oli ainakin omalla kohdalla ostamisen ja odottamisen arvoinen. Siinä tuli kolme hahmopaikkaa lisää ja täysin uusi hahmoluokka Crusader. Lisäosan päivitysten lomassa muokattiin myös peruspelin hahmojen tason kattoraja 70:een sekä muokattiin taidot uuteen uskoon ja itse olen ainakin tähän mennessä tykännyt näistä parannuksista. Pelin vaikeustasot oli myös muokattu täysin erilaisiksi, mutta en oikeastaan hirveästi pitänyt niistä muutoksista. Helpoin vaikeustaso on nimittäin suorastaan naurettavan helppo eikä seuraavassakaan tasossa ole juurikaan haastetta. Vaikeustasoa saa siis nostaa samantien ainakin kolme pykälää ylöspäin, että tuntee todella pelaavansa. 

Muihin Reaper of Souls:n ominaisuuksiin kuuluu myös Adventure Mode, jossa pelaaja voi tarinan pelattuaan läpi tutkia vapaasti pelin alueita ja suorittaa samalla erilaisia tehtäviä kuten hakkaamalla pari minipomoa tai putsaamalla pari luolastoa demoneista. Näistä tehtävistä saa aina palkkion ja suorittamalla näitä tarpeeksi pelaaja pääsee tutkimaan Nephalem Rift:ä, joka on yksi palkitsevimpia ja parhaimpia puolia Reaper of Souls:ssa. Kyseessä on siis täysin sattumanvaraiset minidungeonit, joiden pituus vaihteelee yhdestä kymmeneen ja joista pelaajat saavat hurjasti kokemusta hahmolleen sekä läjäpäin tavaraa.

Yhteenveto

Molemmista peleistä joutui pulittamaan melkoisen summan varsinkin jos huomioi opiskelijabudjetin, mutta ovat ne kuitenkin olleet sen arvoisia. Reaper of Souls toi mukavasti lisää pelattavuutta itse peruspeliin ja Crusader on nopeasti nousemassa yhdeksi suosikkihahmoistani. Vaikka edelleen Diablosta löytyy paljon kehitettävää, kuten vaikeustasojen haastavuus, olen ollut oikein tyytyväinen itse peleihin. Nämä ovat kuitenkin sellaisia pelejä, että ne soveltuvat sekä aloittelijoille että kokeneemmillekin pelaajille. Tarinaan pääsee hyvin helposti mukaan vaikka ei olisikaan pelannut pelisarjan aikaisempia osia. Suosittelen kaikille jotka tykkäävät hieman synkemmistä peleistä joissa veri lentää ja jos ei yksin pelaaminen maistu niin aina voi pelata myös kavereiden kanssa 2-4 hengen joukoissa.

Pelit vs. elämä

”Arrogance - The only dependable thing about the future is uncertainty.”—Amarant’s quote, Final Fantasy IX

Pelit ovat olleet suurena osana elämääni jo pienenä. Muistaakseni olin neljän tai viiden kun isä toi ensimmäisen konsolin taloon. Kyseessähän oli vielä legendaarinen NES (Nintendo Entertainment System) -konsolisetti, joka on varmasti monelle muullekin pelaajalle ollut ensimmäinen etappi pelien maailmaan. Nyt olen jo 23-vuotias ja Super Mariot on vaihdettu rankempiin pelisarjoihin kuten Diablo ja God of War. Into pelaamiseen on vain kasvanut iän myötä, mutta toki elämääni kuuluu muutakin kuin pelaaminen.

Monesti on tullut kysymystä ilmoille, että mistä oikein revin aikaa pelaamiselle. Totuushan on, etten oikeastaan vietä aikaa pelien parissa sen enempää, mitä joku muu saattaa viettää television parissa. Pelisessiot venyvät toki parista tunnista kuuteen tuntiin, mutta toisina päivinä en jaksa tai jouda pelaamaan ollenkaan. Kavereiden kanssa pelatessa vierähtää herkemmin pitempikin putki, mutta tietokoneiden sijaan saatetaan viettää sama aika myös lautapelien parissa. Pelaamiseen vaikuttaa toki vuodenaikakin ja aurinkoisella kesäsäällä tämä likka löytyy useammin uimarannalta kuin tietokoneen äärestä. Kaikki on siis hyvin suhteellista. Näillä näkymin pelaaminen ei siis ole viemässä otetta muusta elämisestä. 

Kaverit on kysyneet myös, että eikö poikakaveria haittaa pelaamiseni. Vastaus on, että ei. Pidän kiinni siitä, että teen joka päivä jotain myös poikakaverin kanssa, enkä nökötä koko päivää vain pleikkarilla tai tietsikalla nokka ruudussa kiinni. Lisäksi joudun jakamaan huomiota vielä kahdelle kissalleni, jotka pitävät huolen siitä, että muistan rapsutella niitä pelaamisen lomassakin.

Lunan laittaessa kehruukoneen päälle on vaikea enää jatkaa pelaamista.

Helou kaikille!

Suunnittelin pitkään oman blogin kirjoittamista ja vihdoin sain ajatukseni oikeiksi teoiksi. Tässä sitä nyt kirjoitellaan ensimmäistä postausta kokiksen sokerihuuruissa samalla, kun odottelen Left4Dead 2:n päivityksiä. Tähän ensimmäiseen postaukseen onkin hyvä purkaa kaikki se turhautuminen, raivo sekä epätoivo, kun päivitysten lataamisaika näyttää kolmen tunnin lataamisen jälkeen vielä reipasta tuntia. Eli yhteensä lähes viittä tuntia!!! Syy tähän on siis vanhempieni mitätön netti, jonka surkea lataamisnopeus onnistuu yllättämään aina uudestaan täällä käydessäni...

Mutta surkeiden nettinopeuksien kiroamisesta takaisin itse blogiin. Suunnitelmissani on kirjoittaa tänne mitä mieleen milloinkin sattuu eli tiedossa on luultavasti paljon postauksia oman elämän lisäksi mm. peleistä, leffoista ja kirjoista. Muokkauksia blogiin on vielä tulossa, mutta teen niitä sitä mukaan kuin muistan.*köh*

Nyt alkaa vihdoin näyttää siltä, että Left4Dead 2:n lataaminen lähestyy viimeisiä prosenttejaan ja pääsen saamaan viikottaisen annostukseni zombien aivojen pihalle räiskimisestä. Eli tämän viikon postaukset ovat tässä, mutta ensi viikolla on tiedossa postausta mm. Diabo III:sta. Muistakaa siis käydä tsekkaamassa ensi viikolla uudestaan!

Kultapanda kiittää!