lauantai 17. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja Munchkin

Uutta vuotta on kulunut vasta puoli kuukautta ja silti tässä 16 päivän aikana on ehtinyt tehdä vaikka ja mitä. Pelejä ei niinkään ole tullut pelailtua, koska poikakaveri on ollut linnoittautuneena pöytäkoneella Dragon Age: Inquisitionin parissa, joten olen itse joutunut "tyytymään" Playstation 3:n peleihin.

Eilen kuitenkin tuli pitkästä aikaa pelattua kavereiden kanssa Munchkinia. Kyseessä on siis korttipeli, jossa ideana on pilata toisten pelaajien peli niin totaalisesti kuin on mahdollista ja samalla siinä sivussa pyrkiä itse tietysti voittamaan.


Peli on tyyliltään dungeon adventure, jossa jokainen pelaaja pyrkii saavuttamaan level 10:n joko tappamalla monstereita tai saamalla esimerkiksi Level Up-kortin. Taistelu monstereiden kanssa ei olekaan sitten niin yksinkertaista, koska muut pelaajat yrittävät samaan aikaan hyötyä itse taistelusta niin, etteivät muut saa siitä aarteen aarretta.

Pelissä ei toki aina tarvitse olla halpamaisen ilkeä, vaan siinä voi myös taktikoida tekemällä diilejä muiden pelaajien kanssa. Yleensä kuitenkin lähempänä voittoa kannattaa kuitenkin harkita selkään puukotusta ennen kuin tulee itse puukotetuksi.

Lisäksi tästä pelistä löytyy myös lisäosia sekä perusversio eri teemalla kuten Munchkin Zombies ja Munchkin Adventure Time.

Täältä voitte tsekata pelin viralliset sivut:
http://www.worldofmunchkin.com/game/

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Ihana Halloween!

Nyt on vihdoin ja viimein oma lempiaika vuodesta menossa. Illat pimenee ja sehän tarkoitaa, että lentopalloilut ja uimiset vaihdetaan leffailtoihin ja pelimaratoneihin. Kynttilätkin näyttävät miljoona kertaa paremmilta pimeinä syys- ja talvi-iltoina kuin valoisina kesäöinä.

Parasta syksyssä ehkä kuitenkin on Halloween. Noidat, vampyyrit ja ihmissudet on olleet aina lähellä sydäntä ja edelleen tykkään tähän aikaan vuodesta laittaa noita-asun päälle ja katsoa yön yli kauhuleffoja (joista kyllä yleensä ehkä yksi kymmenestä on oikeasti hyviä).


Pukeutumisesta tulikin mieleen, että löysin pari aivan loistavaa, mutta silti helppoa Halloween-meikkiä meille naisille (tai no miksei miehillekin).

Haunted Asylum Patient, Dead Person, Ancient  Mummy -meikkitutoriaali on yksi omista suosikeista siksi, että se tosiaan antaa hieman väsyneen ja hullun kuvan. Spider Web Makeup -meikkitutoriaali taas on se mitä yleisimmin käytän, koska sen tekemiseen ei mene kuin hetki ja sitä on helppo soveltaa juuri niin kuin itse haluaa.



Leffojen parissa


Kauhuleffoja on tullut taas tosiaan katottua ja tässä heti muutama sana niistäkin. Katsottiin pari päivää sitten kavereiden kanssa kolme kauhuleffaa, joista yksi yllätti, toinen aiheutti päänsäryn ja kolmas oli ihan viihdyttävä vaikkei ollutkaan täyttä kauhua.


The Babadook

Ensimmäinen leffoista oli The Babadook, joka keskittyy psykologiseen kauhuun ja onnistui siinä niin hyvin, että jopa minulla nousi niskakarvat parissa elokuvan kohtauksessa pystyyn. Toki leffassa on maailman rasittavin pikkupoika, mutta kun siitä faktasta pääsi irti, niin leffa oli tosi viihdyttävä ja suosittelen sitä teille muillekin. :)



V/H/S/2

Toinen leffoista oli nimeltään V/H/S/2 ja sanon suoraan, että se oli aivan kamala. Siis ei pelottava, vaan ihan vaan surkea ja puolessa välissä elokuvaa tuli sellainen olo, ettei tienny nauraisiko vaiko itkisikö.. Siinä käsiteltiin niin paranormaalit kummitukset, zombiet, paholaisen palvojat kuin alienien kidnappauksetkin.. En aio katsoa sitä enää ikinä!



Housebound

Kolmas leffa, Housebound, oli ihan hauska (kauhu/komedia), mutta ei kuitenkaan niin hyvä, että sitä omaan hyllyyni haluaisin. Jos tykkää vähän kevyemmästä kauhusta ja haluaa nauraa niin tämä on ihan hyvä vaihtoehto siihen. Eli kaikki te, jotka ette ole psykologisten todellisten kauhuleffojen ystäviä, niin tämä voisi olla sellainen hyvä välivaihtoehto. ;)



Tässä nyt minun kauhujen viikonloppuni tältä erää. Kertokaahan mitä mieltä te olette olleet näistä vai onko teillä mielessä jotain muita hyviä kauhuleffoja, mitä minä en mahdollisesti vielä olisi nähnyt? Mielelläni sivistän itseäni aina lisää elokuvien saralla. 

Oikein mahtavaa loppusyksyä!



maanantai 18. elokuuta 2014

Kirpparilöytöjä

Olen ollut koko viikonlopun kyläilemässä kaverilla pitkästä aikaa ja tähän järjestelyynhän kuului tietenkin vakiona lauantain shoppailukierros. Tällä kertaa eksyttiin kuitenkin normaalien vaatekauppojen ja tavaratalojen lisäksi kirpputorille. Tongittuamme koko paikan läpikotaisin onnistuin tekemään pari pienempää löytöä  sekä yhden megahuipun nostalgiaräjähdyslöydön.

Pienempiin löytöihin kuului mm. paita, pari elokuvaa ja Jak II:n. Maata ravisuttavan riemuntanssin kuitenkin aiheutti pleikkareista ensimmäiselle oleva Wipeout 2097, jota en ole tullut nähneeksi moniin vuosiin. Wipeout-pelien parissa on tullut vietettyä lapsena useampikin tunti, mutta vihdoin ja viimein sain yhden niistä omaan kokoelmaani.


Wipeout 2097


Pelin on tuottanut Psygnosis ja sitä löytyy pleikkareiden lisäksi myös DOSille, Sega Saturnukselle sekä Nintendo 64:lle. Yksinkertaisesti sanottuna pelissä ajetaan kilpaa ilmassa leijuvilla aluksilla, mutta ilmeisesti oikea termi kulkupeleille on antigravitaatio-ajopeli. Maisemiin kuuluu siis vakiona avaruus ja erilaiset futuristiset esteet ja hyppyrit. Kilpailusta tekee lisäksi mielenkiintoisempaa erilaiset aseet ja bonukset, jotka auttavat selviytymään radasta nopeimpana. 

Lapsena peli oli todella siisti, mutta tietenkin pelin grafiikka ei näytä enää yhtä huikealta kuin mitä pikkulapsena vanhasta televisiosta katsottuna. Nostalgian tunne on kuitenkin huumaava ja mikä parasta, tämä löydös ei maksanut minulle kuin pari euroa. Nyt kuitenkin siirryn haastamaan poikakaverin pelaamaan pari erää ja saa nähdä joutuuko joku nukkumaan sohvalla seuraavan yön. :D

Kuvan alla olevasta tekstistä avautuu linkki Youtube-videoon, jos haluatte vilkaista pelin intron.



tiistai 29. heinäkuuta 2014

Lämpöhalvauksen partaalla

Vihdoin ja viimein saan ihan rauhassa istahtaa läppärin pariin ja kirjoittaa pitkästä aikaa tänne jotain tekstiäkin. Aika tuntuu kiitävän ohitse niin nopeaa, että hyvä kun kerkeää välissä hengittämään. Päivät kuluvat lähinnä töissä käydessä ja kavereita nähdessä eli hirveästi en ole joutanut pelailemaan. Lisäksi kun otetaan huomioon tämä helle, niin eipä sitä hirveästi tee mieli istua koko päivää sisällä kun ulkona on parhaat mahdolliset uima- ja lenttiskelit menossa.

Saa nähdä kuinka kauan vuoden vanha lentopalloni Mr. Wilson kestää, kun edellinenkin pallo hajosi jo yhden kesän lentopalloilun jälkeen. En tiedä onko vika pelaajissa vai pallossa, mutta jos Mr. Wilson menee jälleen rikki näin lyhyen käyttöajan jälkeen niin joudun luultavasti seuraavalla kerralla ostamaan kalliimmaan pallon. *huoh*

En tiedä teistä lukijoista, mutta itse olen saanut kyllä kirotakin tätä hellettä. Ei minulla yleensä ole mitään hellettä vastaan, mutta noin viiden lähes unettoman yön jälkeen täytyy sanoa, että tekee kovasti mieli ostaa arkkupakastin ja horrostaa sen viileässä syleilyssä talveen asti. Olen sielultani pohjoisen tyttö ja sieluni huutaa viileiden syystuulien perään.

Mitäs muuta minulle kuuluu.. Tällä hetkellä pelailen pelejä kuten Hearthstone, La Tale sekä Mortal Kombat. Tarkoitus oli alunperin kirjoitella Steam-alennuksesta ostetuista peleistä, mutta jotenkin tämä blogin kirjoittelu vaan ei vielä suju ihan niin kuin mitä aluksi suunnittelin. Pitää löytää ilmeisesti itselle jonkinlainen rutiini asioihin ensin. Yritys ainakin on kova ja jos se ei riitä niin tietenkin aina voin palkata itselleni kaveripiiristä jonkun motivaattoriksi, joka huolehtii, että tekstiä tulee kirjoitettua vähintään kerran viikossa.

Pelailun lisäksi kävin viime viikonloppuna Qstock:ssa, jossa esiintymässä oli monta fanittamaani bändiä kuten Volbeat, Sonata Arctica, Apulanta ja Megadeth. Kaiken kukkuraksi pääsin näkemään melkein jokaisen näistä eturivin paikoista. Voin sanoa, että fanitytön aivoni tekivät kovasti ylitöitä pitääkseen minut kurissa, jotten säntäisi aitojen ylitse suoraan lempiartistieni syleilyyn. Kuvia en ikävä kyllä saanut esityksistä, sillä harmikseni ensimmäisenä päivänä kännykkäni akku kuoli ja toisena päivänä sekoili ihan muuten vain.

Nyt kuitenkin on aika lopettaa tältä erää. Muistakaahan käyttää ihmiset ja otukset aurinkorasvaa ja juoda paljon vettä jos meinaatte uskaltautua ulos helteen armoille. Onneksi ukkostakin on ollut välissä niin saadaan vähän tasapainoa tähänkin kesään. Kultapanda kiittää ja siirtyy höyhensaarille.

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Velikullat

Brothers - A Tale of Two Sons

Kuten tämän kertaisen kirjoitelman otsikosta näkee, ensimmäisenä kesäalennuksista tänne pääsee Brothers - A Tale of Two Sons. Kyseisessä seikkailupelissä merkittävää on, että sitä PITÄÄ pelata ohjaimella. Toki sitä voi pelata näppäimistölläkin, mutta silloin tunnelma ja pelin idea menee hukkaan. Minäkin pöljänä pelasin ensimmäisen erän näppäimistöllä ja voin sanoa, ettei mennyt kauaa kun vanha Logitechin Dual Action piti kaivaa laatikoiden syövereistä esiin. 

Pelissä kahta veljestä katsotaan kolmannesta persoonasta ja liikkuminen tapahtuu tietenkin ohjaimen sauvoilla/tapeilla. Ideana on suorittaa erilaisia puzzleja eli ns. pulmia joissa toisen veljen pitää esim. nostaa pienempi veli jollekin korkeammalle tasolle, jotta pikkuveli voi pudottaa isoveljelle ylhäältä köyden tai toisen veljen pitää pyörittää jotain vipua sillä aikaa kun toinen veli menee nopeasti aukeavasta ovesta. Tämän vuoksi ohjain on oikeastaan pakollinen, koska näppäimistöllä tämä liikkuminen ei vain käy luontevasti. 

Pelissä molemmilla veljillä on myös mahdollista olla vuorovaikutuksessa pelin hahmojen, esineiden sekä monen muun asian kanssa. Hauskaa tässä on, että molemmilla veljeksellä on oma tapansa reagoida asioihin. Pelatessa pitää muistaa myös, ettei kannata antaa keskittymisen herpaantua, sillä muuten jomman kumman veljen loppuna voi olla tippuminen rotkoon, tulla peikon nuijan hujauttamaksi tai jäädä tappajavalaan murskaavan ruhon alle.



Tarinasta lyhyesti


Pelin veljekset ovat menettäneet äitinsä jo nuorena, mutta nyt kun heidän isänsäkin on kuoleman kielissä, he lähtevät matkalle pelastaakseen ainoan jäljellä olevan vanhempansa. Kylän pappi, jolta veljekset hakevat apua, kertoo heille elämänpuusta, jonka eliksiiri on heidän isänsä ainoa mahdollisuus selvitä sairaudestaan. Pelin tarina siis kertoo tästä matkasta, jonka veljekset taittavat pelastaakseen isänsä.


Matkallaan veljekset kohtaavat monenlaisia esteitä kuten kyläläisten vihaisen koiran, pelottavia lihansyöjäpuita, jättiläisten sotatantereen kuin verenhimoisia tappajavalaitakin. Esteiden lisäksi pelistä löytyy myös mm. peikkojen linnaketta sekä vangittu kaunis aarnikotka, joka pitää veljesten avulla auttaa takaisin vapauteen.

Tarina on todellakin kokonaisuudessaan hyvin sydäntä riipaisevan kaunis, kun siihen lisätään vielä pelin mahtavat musiikit, ei kyyneleiltä voi välttyä pelin koskettavimmissa kohdissa. Peli meni heti omiin suosikkeihin ja vaikka sen kesto ei omalla kohdalla ollutkaan neljää tuntia enempään niin pelin laatu kyllä korvaa sen keston. Luulen, että jos peli olisi yhtään pitempi, niin sen surullinen tunnelma voisi käydä liian ahdistavaksi tai raskaaksi pelata. Suosittelen ehdottomasti kaikille! Tässä vielä linkki kyseisen pelin traileriin: Brothers: A Tale of Two Sons.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Steam ja kesäalet

Heti ensimmäisenä haluan pahoitella tätä parin viikon paussia postailusta. Aika jotenkin tahtoo karata käsistä kun käy töissä ja käyttää muun ajan pelaamiseen. Ei kuitenkaan huolta, sillä nyt palaan kirjoittelun pariin entistä pelirikkaampana Steam:n kesäalennusten ansiosta.

Tänä vuonna olin valmistautunut henkisesti kesäalennuksiin mm. hokemalla itselleni ettei kaikkea ole pakko ostaa vaikka alennusprosentti olisi kuinka suuri. Harmi vain, että vaikka se henkinen puoli tuntuu olevan hallussa, niin itsekuri ja tahto onkin sitten asia erikseen. Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni pelien ostamisesta ja pelikirjastoni laajeni jälleen huomattavasti. Vaikka kaikki ostokseni olivat alennuksessa vähintään -60%, niin loppusumma oli silti budjetilleni tarpeeksi tähtitieteellinen, jotta elän pari seuraavaa viikkoa pelkillä nuudeleilla.

Pelikirjastooni tuli ostettua mm. Brothers - A Tale of Two Sons, Killing Floor, Battleblock Theater, Castle Crashers, Bioshock Triple Pack sekä Giana Sisters ja sen jatko-osa. Ehdottomasti paras ostos oli mielestäni tuo Bioshock Triple Pack, sillä olen odottanut sen ostamista kuin kuuta nousevaa. Sen sijaan Giana Sisters oli ostos, mitä en oikeastaan sen kummemmin ajatellut. Se ilmaantui alennuslistaan, poikakaveri sanoi sen olevan hyvä ja ennen kuin oikeastaan järjellä ajattelin, niin olinkin jo ostanut sen.

Huomenna lähtee käyntiin viimeiset kesäalennukset, joten kannattaa ihmeessä kanssapelaajien käydä tsekkaamassa viimeiset tarjoukset. Itselläni sattuu sopivasti olemaan vielä palkkapäivä eli lompakkoparka ei pääse vielä hetkeen huokaamaan helpotuksesta. Nyt kuitenkin palaan takaisin pelaamisen pariin Steam Summer Sale 2014 -videon kautta.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Uppoutumista

Menneen viikon otsikkona on uppoutumista, koska koko viikko on mennyt uppoutumalla erilaisiin asioihin kuten lukemiseen ja musiikin kuunteluun. Olen juuri niitä ihmisiä, jotka eivät näe tai kuule mitään silloin kun nokka on kiinni kirjassa tai ajatukset yleensäkin omissa maailmoissa. Onneksi poikakaverikin tietää tämän ja ei suutu ihan hirveästi siitä, että joutuu huutelemaan korvan juuressa 5 minuuttia ennen kuin keskittymiseni herpaantuu ja tajuan jonkun puhuvan.

Suurimmaksi osaksi aikani on uppoutunut The Mortal Instruments eli suomeksi Varjojen Kaupungit -kirjasarjaan, jonka on kirjoittanut Cassandra Clare. En mene siihen sen syvällisemmin, mutta jos joku haluaa sen tsekata niin voi vilkasta RisingShadow -sivustolle. Tosin sen verran voisin korjata sivuston informaatiota, että sarjaan kuuluu siis viisi kirjaa vaikka joka paikassa puhutaankin trilogiasta. Itse tykkäsin tarinasta, mutta en niin paljoa, että sitä itselleni hyllyyn hankkisin. Osittain syynä saattaa olla se, että sarja on suunnattu lähinnä teini-ikäisille ja minä nyt en ole vähään aikaan tähän kyseiseen kohderyhmään kuulunut.

Kirjojen lisäksi olen tosiaan kuunnellut normaalia enemmän musiikkia tällä kuluneella viikolla. Omistan pienen levykokoelman, mutta suurimmaksi osaksi biisejä tulee kuitenkin kuunneltua joko Youtuben tai Spotifyn välityksellä. Tämän viikon kuunnelluimmat biisini ovat olleet Dj Okawari - Flower Dance, Paramore - Ain't it Fun, Owl City - Fireflies, YUP - Joutilas sekä Mumm-ra - She's Got You High. Kuunnelkaa ihmeessä ja pistäkäähän kommentteihin omia lemppareita tai kuunnelluimpia biisejä, jotta voin itsekin laajentaa omaa skaalaani entisestään. =)

Päivät ovat kuluneet siis vahvasti haaveilun ja oman mielikuvitusmaailman parissa. Kävin toki vihdoin heittämässä talviturkin ja voin sanoa, että vesi oli vielä jäätävän kylmää! Seuraavaa kerta saakin odottaa ainakin heinäkuuhun asti ja toivon mukaan veden lämpötila olisi siihen mennessä noussut sen verran, että tarkenisin olla vedessä kauemmin kuin viisi minuuttia. Voi aurinko, mikset voi lämmittää vesistöjä nopeammin?

Loppuviikosta olisi tarkoitus tehdä blogikirjoitusta jälleen jostain pelistä. En ihan vielä ole päättänyt minkä pelin otan tällä kertaa työn alle, mutta eiköhän se tässä viikon aikana selviä. Jos teillä muuten on ehdotuksia mistä haluatte minun kirjoittavan niin kertokaa ihmeessä. Voitte laittaa ideoita kommentteihin tai sitten laittaa ihan sähköpostia (kaverit tietenkin voivat myös soittaa tai laitta fb:ssä viestiä) ja lupaan ottaa kaikki ehdotukset harkintaan miettiessäni tulevia kirjoituksia.

Kiitos ja kumarrus!