Pelit vs. elämä

”Arrogance - The only dependable thing about the future is uncertainty.”—Amarant’s quote, Final Fantasy IX

Pelit ovat olleet suurena osana elämääni jo pienenä. Muistaakseni olin neljän tai viiden kun isä toi ensimmäisen konsolin taloon. Kyseessähän oli vielä legendaarinen NES (Nintendo Entertainment System) -konsolisetti, joka on varmasti monelle muullekin pelaajalle ollut ensimmäinen etappi pelien maailmaan. Nyt olen jo 23-vuotias ja Super Mariot on vaihdettu rankempiin pelisarjoihin kuten Diablo ja God of War. Into pelaamiseen on vain kasvanut iän myötä, mutta toki elämääni kuuluu muutakin kuin pelaaminen.

Monesti on tullut kysymystä ilmoille, että mistä oikein revin aikaa pelaamiselle. Totuushan on, etten oikeastaan vietä aikaa pelien parissa sen enempää, mitä joku muu saattaa viettää television parissa. Pelisessiot venyvät toki parista tunnista kuuteen tuntiin, mutta toisina päivinä en jaksa tai jouda pelaamaan ollenkaan. Kavereiden kanssa pelatessa vierähtää herkemmin pitempikin putki, mutta tietokoneiden sijaan saatetaan viettää sama aika myös lautapelien parissa. Pelaamiseen vaikuttaa toki vuodenaikakin ja aurinkoisella kesäsäällä tämä likka löytyy useammin uimarannalta kuin tietokoneen äärestä. Kaikki on siis hyvin suhteellista. Näillä näkymin pelaaminen ei siis ole viemässä otetta muusta elämisestä. 

Kaverit on kysyneet myös, että eikö poikakaveria haittaa pelaamiseni. Vastaus on, että ei. Pidän kiinni siitä, että teen joka päivä jotain myös poikakaverin kanssa, enkä nökötä koko päivää vain pleikkarilla tai tietsikalla nokka ruudussa kiinni. Lisäksi joudun jakamaan huomiota vielä kahdelle kissalleni, jotka pitävät huolen siitä, että muistan rapsutella niitä pelaamisen lomassakin.

Lunan laittaessa kehruukoneen päälle on vaikea enää jatkaa pelaamista.